The concept of subjectivisation by Adorno – applied in social work

Abstract

This article focuses upon subjectivisation as one of the core aspects of critical theory. Subjectivisation refers to the process of becoming a subject, a fully responsible, autonomously thinking and acting adult citizen, as opposed to a manipulated and system-functioning object. It is discussed in the context of the current debates on critical reflection in social work, as it contributes to discovering the power structures in which social work is embedded. The aim is not to re-discuss critical theory as a whole, but to point out the process of subjectivisation of social workers and service users as an element for critical self-reflection in social work. The contribution includes a short introduction to the concept of subject and subjectivisation as treated by Adorno, after which a more generalised frame of core dimensions for social work between the ‘Real’ and the ‘Possible’ will be developed, applying the concepts of Adorno's dialectic approach to critical theory and using them as a tool for critical reflection on social work. Three perspectives are also discussed in which critical reflection, connected with the aim of subjectivisation, is crucial for discovering and analysing contradictions: the dilemma of critical social work in the general institutional context of the new governance of today; social work education in two settings; and finally, the challenge posed for critical reflection and subjectivisation by the current changes in the Nordic model of the welfare state. My main conclusion is that the subjectivisation of citizens is not only their right or an indicator for progressive professionalism, but even a necessary pre-condition for a more just welfare policy.

Käsittelen artikkelissa subjektivoitumista yhtenä kriittisen teorian ydinulottuvuutena. Subjektivoituminen tarkoittaa tässä tulemista subjektiksi, täysivaltaiseksi ja vastuulliseksi, autonomisesti ajattelevaksi ja toimivaksi aikuiseksi kansalaiseksi, joka on vastakohta manipuloidulle ja ulkoiseen järjestelmään sopeutuvalle kohteelle. Subjektivoituminen kytkeytyy olennaisesti sosiaalityön kriittiseen reflektioon ja auttaa tunnistamaan sosiaalityön taustalla olevia valtarakenteita. Artikkelissa osoitetaan, kuinka sekä asiakkaiden että sosiaalityöntekijöiden subjektivoituminen lähtevät sosiaalityön kriittisestä itsereflektiosta. Artikkeli sisältää lyhyen johdannon subjektin ja subjektivoitumisen käsitteisiin kriittisen sosiaalityön teorian viitekehyksenä. Adornon dialektista lähestymistapaa soveltaen sosiaalityö toimii ‘todellisen’ (real) ja ‘mahdollisen’ (possible) välissä. Tätä dialektisuutta voi mielestäni käyttää sosiaalityön kriittisen itsereflektion välineenä ja ristiriitojen tunnistamisessa. Sovellan subjektivoitumisen tavoitetta kolmeen eri aiheeseen osoittaakseni, miten sen avulla voi tunnistaa ja analysoida sosiaalityölle olennaisia ristiriitoja: sosiaalityön yleiseen dilemmaan uuden hallintamallin yhteydessä, sosiaalityön kahteen erilaiseen koulutukselliseen tapausesimerkkiin sekä lopuksi kriittisen reflektion ja subjektivoitumisen haasteisiin pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin nykyisissä muutoksissa. Pääteesini on, että kansalaisten subjektivoituminen ei ole vain heidän oikeutensa tai osoitus edistyksellisestä professionaalisuudesta, vaan se on välttämätön edellytys ylipäänsä oikeudenmukaisen hyvinvointipolitiikan tulevaisuudelle.

Keywords:

• Adorno
• critical theory
• critical reflection
• subjectivisation
• social work education
• Nordic welfare state

Avainsanat:

• Adorno
• kriittinen teoria
• kriittinen reflektio
• subjektivoituminen
• sosiaalityön koulutus
• pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli